Roso Games sai alkunsa loppuvuodesta 2021, kun Roso-tuotannon Discordissa joku sattui kysymään, että ”tehdäänkö täällä myös musiikin lisäksi pelejä?” Kuningasidea syntyi ja kypsyi hyvin nopeasti, ja lokakuussa 2022 aloitti ensimmäinen Roso Games -pelinkehitysprojekti 15 osallistujan voimin. Projektin aivoiksi saatiin senior game designer Eetu Rantanen, jolla on vankka kokemus pelialalta ja opetustyöstä. Käytännön järjestelyitä hoiti Roso-tuotannossakin vaikuttava Sampo Riskilä.
Projektin tavoite oli kaikilla hyvin kirkkaana: opetellaan pelinkehityksen eri osa-alueita ja tehdään porukalla peli, joka julkaistaan keväällä 2023. Monien käänteiden, lukemattomien työtuntien ja bugien jälkeen päästiin pelaamaan suomalaisesta kulttuurista ja Kalevalan mytologioista ammentavaa digitaalista Sisuvala-korttiroolipeliä toukokuussa 2023. Vasta-alkajista nohevaksi devaajajengiksi hioutunut porukka ei kuitenkaan ollut vielä täysin tyytyväinen lopputulokseen, joten pelin hiomista päätettiin jatkaa vielä syksyllä 2023. Sisuvala julkaistiin viimein kansainvälisellä indiepelien Itch.io-jakoalustalla 1. marraskuuta 2023.
Sisuvalan ollessa vielä viimeisten fiksausten alla, aloitettiin jo uuden Roso Games 2.0 -projektin valmistelut ja osallistujien valinta. Lokakuussa 2023 aloitettiin uusi tuotanto uudella porukalla. Edellisen projektin tapaan syksy vierähti koodauksen ja pelisuunnittelutaitojen perusteiden parissa. Joulukuussa 2023 kokoonnuttiin Malmille pelailemaan game jameissa kehitettyjä minipelejä ja pitchailtiin toisille osallistujille peli-ideoita, joista äänestettiin keväällä 2024 porukalla kehitettävä peli. Jälleen kerran lukemattomien työtuntien ja pähkäilyjen jälkeen päästiin juhlimaan uuden Fruillo & Berri -pelin julkaisua pelailun ja pizzan merkeissä.
Kesällä 2024 Roso Gamesissa tapahtui todellinen game changer, kun Supercellin perustaja Ilkka Paanasen säätiö Illusian tuli mukaan yhteistyökumppaniksi ja rahoittajaksi. Lokakuussa 2024 käynnistyvät jälleen peliprojektit uusien osallistujien kera. Maanantain ryhmä innostui devaamaan peliään vielä pidemmälle projektin jälkeenkin, mutta toukokuussa 2025 kokoonnuttiin joka tapauksessa Malmilla pizzan ja pelien äärellä.
Voit myös seurailla Roso Gamesin somessa, mitä tuleman pitää. Ainakin se on varmaa, että tylsää ei tule tälläkään kerralla!